Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuula Korolainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuula Korolainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. joulukuuta 2010

 
17.
Pelimanni

Viulutonttu taituroi,
valssi ihanasti soi.

Hän on tehnyt paljon työtä,
harjoitellut monta yötä:
pillereitä tarvittiin,
kun rääkki päätä särki niin.

Mutta nyt hän jousellaan
saa kaikki kielet laulamaan

ja herkät sormet tanssivat
polskat, valssit, masurkat.

Kauheaa,
ihanaa,
repivää,
pehmeää...

Ihme pienen laatikon:
kaikki äänet siinä on!

-Lotta Gahrton, suomeksi rii,mitellyt
Tuula Korolainen, Tonttulassa, 2003-

torstai 2. joulukuuta 2010

 
3.
 
 
Ensimmäinen joulumatka
 
Olen pukin poroista nuorin,
ensi kerran matkaan lähden.
 Saan kaulaani tiu ùn hopeisen
ja otsaani tuikkivan tähden.
 
Olen ylpeä:minut valittiin,
moni iso ei pääse mukaan.
Vien lahjakuormani perille
eikä lujempaa juokse kukaan!
 
Ihan vähän minua pelottaa,
kun me ollaan ulkona yötä
ja lennetään maailman ympäri
pitkin välkkyvää tähtivyötä.
 
Mutta pukki minua taputtaa
ja jäkälää antaa salaa.
silti hauskinta on kumminkin,
kun emo taas kotona halaa.
 
-Tuula Korolainen, Tammen kultainen lukemisto, 2002-